Kasit testasivat sinfoniaorkesterin

2.5.2018 oli vihdoin SE päivä, kun bussit saapuivat Takahuhdin koulun pihaan ja kahdeksasluokkalaiset pääsivät tutustumaan Musiikkitaloon ja Radion Sinfoniaorkesteriin.

RSO esitti kapellimestari Hannu Linnun ja pianisti Jukka Nykäsen ohjaamana venäläisen Modest Musorgskin orkesteriteoksen Näyttelykuvia. Esitys oli suunniteltu siten, että samalla orkesterikin tuli kuulijoille tutuksi.

Näyttelykuvia on musiikin keinoin kuvattu taiteilija Viktor Hartmannin taidenäyttely. Näyttelykuvia teos sisältää kymmenen sävellettyä taideteosta ja siirtymät taideteokselta toiselle. Taidenäyttelyn kymmenestä taideteoksesta vain osa on säilynyt ja osa on jäänyt tuntemattomiksi. Säilyneet teokset heijastettiin konsertissa valkokankaalle sitä mukaa, kun näyttelykierros niiden eteen taidenäyttelyssä pysähtyi. Näimme kuvat kuoriutuvien kananpoikien tanssista, Baba Jaga -kanajalkaisesta noidan mökistä ja Kiovan suuresta portista.

Suurin osa oppilaista kertoi pitäneensä kuulemastaan ja näkemästään. Soittajat olivat taitavia, esitys oli kivasti juonnettu ja valkokankaalle heijastetut kuvat hyödynsivät nykytekniikkaa hienosti. Taidetestaajat olivat kuitenkin tarkkoja ja monet ihmettelivät lähes lopussa kapellimestarille sattunutta ”mokaa”. Amatöörinkin korvaan musiikki alkoi kuulostamaan hieman erikoiselta, ja sitten täysin yllättäen kapellimestari Lintu tokaisikin ”Sori, eikun 76”. Ja taas musiikki jatkui soljuvana teoksen loppuun asti. Moni taidetestaaja miettikin, että mahtoikohan ”moka” olla todellinen vai oliko se kuitenkin ennakolta tarkkaan mietitty kohtaus taidetestaajien arvioitavaksi!